Kuvaushetkissä mukana vuodesta 1923 - Mikkelin valokuvausliike 100v


Mikkelin Valokuvausliike on auttanut suomalaisia valokuvauksen parissa jo 100 vuoden ajan.

Yritys sai alkunsa vuonna 1923 kun kaksi valokuvauksen harrastajaa perustivat Valokuvaustarpeiden asioimiston Mikkeliin, rautatieaseman rinteeseen.

 


Kaupungissa työskenteli muutama kiertävä valokuvaaja, jotka kuvasivat pääasiassa ulkona, kuten puistoissa. Tuohon aikaan valokuvaus ei ollut mahdollista kaikelle kansalle, vaan vain harvojen ja valittujen etuoikeus.

Valokuvausliikkeen toimintaan tulivat mukaan 40-luvun lopulla Onni ja Aili Väisänen, jotka lopulta ostivat koko yrityksen omiin nimiinsä. Samalla he muuttivat nimeksi edelleen toimivan Mikkelin Valokuvausliike Oy:n.

Sodan aikana Onni oli sotakuvaajana ja yrityksessä kehitettiin nämä kuvat sitten paperikuviksi. Yrityksen toimitilat tuhoutuivat pommituksissa ja myöhemmin samalle paikalle nousi uusi rakennus, johon Valokuvausliike palasi takaisin.

Arki koostui valokuvaamisesta studiossa ja miljöössä sekä kameroiden ja filmien myynnistä laajalla valikoimalla. Kuvat valmistettiin tuohon aikaan käsin pimiössä.

 


Mukaan astui 50-luvulla seuraava polvi, Eila ja Erkki Valjakka, jotka jatkoivat yrityksen pyörittämistä aina 2000-luvun alkuun asti. Erkin pojan Pasi Valjakan taival yrityksessä alkoi 1980 -luvulla vain hiukan yli 10 vuotiaana, kun hän alkoi opettelemaan valokuvausliikkeen askareita. Hän on tänä päivänä yrityksen toimitusjohtaja.

Valokuvaus alkoi yleistymään sotien jälkeen ja kamerat alkoivat näkyä perheissä entistä laajemmin. Mikkelin Valokuvausliikkeessä valokuvien valmistus siirtyi Lahdessa toimivasta suurkuvatuotannosta yrityksen omiin käsiin 2000-luvun alkupuolella. Samaan aikaan alkoi digitaalisten kameroiden vallankumous.

“Kun olen nähnyt valokuvauksen kehittymisen mustavalkokuvien pimiötyöskentelystä omissa tiloissa värikuvien tunnissa valmistukseen sekä kameroiden kehittymisen tämän päivän tekniikkaan, niin onhan tämä melkoinen taival ollut, todella mielenkiintoinen”, kertoo Pasi Valjakka.


Digitaalikameroiden pikselimäärät kasvoivat vuosi vuodelta, kuvanlaatu parani sekä kameroiden koko pieneni ensimmäisistä varsin isokokoisista versioista taskukokoisiksi. Pian alkoivat järjestelmäkamerat myös digitalisoitumaan ja tämä toi uutta vauhtia myyntiin.

Verkkokaupan perustamisajatus syntyi 2010-luvun alussa, kun tämä kaupankäynnin vaihtoehto alkoi nostamaan päätään. Päätös ryhtyä verkkokauppiaaksi on ollut yrityksen jatkumisen kannalta merkittävä.

Pienin askelin olemme määrätietoisesti tehneet työtä, palvellen asiakkaitamme kunnioittavalla asenteella ja parhaalla mahdollisella osaamisellamme.

Kuvauspuolesta on jäljellä vielä passikuvaus. Muuten aikamme ja tarmomme kohdistetaan Kameraliike.fi verkkokaupan toimivuuteen, nopeaan palveluun sekä asiakaskohtaamisin myymälässä kuin myös puhelimen, chatin ja sähköpostin välityksellä.

Tänä päivänä Kameraliike.fi työllistää noin kymmenen ihmistä, pitäen samalla kivijalkaliikettä Mikkelin keskustassa paraatipaikalla. Katse on tiukasti eteenpäin suunnattuna kohti seuraavaa sataa vuotta valokuvaajien kumppanina!

Tervetuloa mukaan!






 
Loading...