Tilaa saapumisilmoitus sähköpostiisi, niin saat heti tiedon kun tuotetta on jälleen saatavilla.
Kiikkupää saa tuntemaan painavammankin kamera+objektiivi yhdistelmän höyhenenkevyeltä. Kiikkupää on ideaali kaukoputken alle lintujen tarkkailuun, tai pitkien ja painavien objektiivien kanssa käytettäväksi eläinkuvauksessa.
Gimbal tyylinen jalustapää on tukevin ja turvallisin valinta raskaiden objektiivien alle tai esimerkiksi kaukoputken alle. Normaalit kamerapäät toki parhaimmillaan kestävät raskaiden kokoonpanojen painon, mutta säätöjä tehdessään on taisteltava painovoimaa vastaan ettei kamera kellahda. Kiikkipäällä ei tätä ongelmaa ole. Suuntaa kamera haluamaasi paikkaa, irroita käsi kamerasta ja pää pysyy täsmälleen siinä mihin sen asetit.
II-version merkittävin muuton edelliseen verrattuna on vaakasuuntainen panorointisäädön. Säädin on siirretty samalle puolella päätä kuin pystysuuntainen panorointi. Tällä on iso etu, sillä nyt yhtä kättä säätöön ja toinen käsi on vapaana kameran käsittelyyn. Vanhemmassa versiossa vaakasäädintä piti kurkotella pään alta.
Winberleyn kiikkupässä on neljä säätönuppia. Näistä kahta käytetään objektiivin-runko-yhdistelmän kiinnittämiseen, ja kahta muuta hyödynnetään käytön aikana tehtäviin säätöihin.
WH-200 päässä on Arca-standardin pikalevyadapteri, joten pää on yhteensopiva lähes kaikkien Arca-Swiss pikalevyjen kanssa. Pään mukana ei tule pikalevyä, joten se on ostettava erikseen.
Wimberley WH-200 vaatii erittäin tukevan jalusta käytettäväkseen. Pään pohjassa on 3/8” kierre, eli sopii suoraan mm. useimpiin jalustoihin.
Kantavuus: 45kg
Mitat: 23,5 x 8,9 x 24,7 cm
Paino: 1,4 kg
Pohjakierre: 3/8"