Mikkelin valokuvakeskuksen julkaisu 2011
SAATESANAT"Veikko Salmelan (s. 1930) peruselementit ovat kivi ja vesi. Kivi ammattina, kivenhakkaajana. Vesi harrastuksena ja vapaa-ajan rikastuttajana, pääasiassa melonnan muodossa. Kivimies on nyt 81-vuotias. Hän johtaa jo viidennessä polvessa toimivaa Keski-Suomen Kiviveistämö Osakeyhtiötä. Apuna hänellä on kaksi sukulaispoikaa.
Suomen kanoottiliitto ry on myöntänyt Veikolle melontaneuvoksen arvonimen. Neuvoksia on Suomessa kaikkiaan kymmenen. Ansio on tullut menestyksekkäästä kilpaurasta sekä uutterasta työstä Mikkelin Melojat ry:n hyväksi.
Veikko on ikänsä harrastanut itseilmaisua. Nuorena hän suoritti kirjeopistomuotoisen ABC-piirrustuskoulun, joka loi tukevan pohjan myös valokuvauksen harjoittamiselle. Tämä teos on syntynyt aineistosta, joka ei rajoitu kuviin: Veikon tallentamat runot, laulelmat, muistelmat ja luonnosvihkot ovat olleet kirjan raaka-aineina.
"Joitakin viikonloppuja meni, kun työt lauantaina loppui klo 13.00 , ruokailu, sitten Saimaalle melomaan. Se oli 40km. Ja sunnuntaina sama lenkki, eli yht. 80 km. Että sil viisiin."
Veikko Salmela on Kivimies. Kulkee vetten päällä "
KIRJAN TIEDOT
Veikko KIVIMIES Salminen
ISBN 978-952-92-9430-5
Veikko STONEMASON Salminen
ISBN 978-952-92-9430-5
192 sivua
Sidottu, kovat kannet, laminointi, otsikkofoliointi
Ulkomitat: 258 x 230 x 22 mm
Kustantaja: Veikko Salmela
Julkaisija: Mikkelin valokuvakeskus
Tehty Suomessa!