Tähtikaukoputket

Tähtikaukoputket

kaukoputket

Tähtikaukoputki on kaukoputki, joka on ensisijaisesti suunniteltu taivaankappaleiden tarkkailuun. Sillä voidaan tarkkailla esimerkiksi Kuun pinnanmuotoja, Aurinkoa, tähtijoukkoja, galakseja, aurinkokunnan planeettoja, asteroideja jne.
 

Tähtikaukoputken nimestä löytyvä EQ ja AZ merkinnät kertovat millainen jalusta akselistoineen tulee mukana.
AZ merkintä viittaa atsimutaaliseen akselistoon, joka löytyy edullisimmista tähtikaukoputkista. Näissä putki kääntyy vain vaaka- ja pystysuunnassa, ja kohteen seuraaminen on hankalaa. AZ-jalusta soveltuu kun kaukoputkella halutaan katsella maanpäällisiä kohteita sekä taivaan kohteita, kuten esimerkiksi kuuta ja lähiplaneettoja. AZ-akseliston omaavat jalustat ovat kevyempiä ja yksinkertaisempia.

EQ merkintä viittaa ekvatoriaaliseen akselistoon. Näissä putki kääntyy kanden akselin ympäri, ja putkea ohjataan hienoliikuntaruuvien avulla. Toinen akseleista on niin sanottu tuntiakseli, mikä voidaan kääntää Maan akselin suuntaiseksi, mikä tekee sen että kohde pysyy vaivattomasti okulaarin näkökentässä hienoliikuntaruuvia kääntämällä. EQ-jalustoihin on yleensä mahdollista liittää seurantamoottori.

 

Meillä on nopea toimitus, tuotteet ehtivät jouluksi perille!


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Uusi Celestron Nexstar 5 SE tähtikaukoputki

1 079,00 €
Toimitusaika 3-5 arkipäivää

Celestron Astromaster 130EQ -tähtikaukoputki

249,00 €
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Celestron Astromaster 70EQ L-tähtikaukoputki

189,00 €
Toimitusaika 3-5 arkipäivää

Celestron Astromaster 114EQ -tähtikaukoputki

239,00 €
Toimitusaika 4-6 arkipäivää

Celestron Nexstar 8 SE tähtikaukoputki

1 995,00 €
Toimitusaika 4-7 arkipäivää

Uusi Celestron Nexstar 6 SE tähtikaukoputki

1 195,00 €
Toimitusaika 4-7 arkipäivää

Uusi Celestron Nexstar 4 SE tähtikaukoputki

639,00 €
Toimitusaika 4-7 arkipäivää

Celestron Astromaster 90EQ -tähtikaukoputki

299,00 €
319,00 €
Toimitus heti

National Geographic Telescope 114/500 -tähtikaukoputki

139,90 €
159,90 €
Toimitusaika 7-14 arkipäivää

National Geographic 76/700 EQ Reflector -tähtikaukoputki

189,00 €
Toimitusaika 4-6 arkipäivää

Celestron Astro FI 102mm Maksutov-Cassegrain tähtikaukoputki

649,00 €
Toimitusaika 4-6 arkipäivää

Uusi Celestron Nexstar SLT 130 tähtikaukoputki

595,00 €
Toimitusaika 4-7 arkipäivää